Iijoen uitto historiasta nykypäivän Kuningasjätkiin

Iin synty kauppapaikkana
Keskiajalla asutus levisi Pohjois-Pohjanmaan alueella Iijokisuusta kauemmaksi sisämaahan. Jokivartiset kävivät asioimassa Iin Haminassa markkinoilla tai muilla kauppa-asioilla sekä kirkossa. 1600-luvulla aloitettiin tervanpoltto myyntiä varten Iissä rannikon tuntumassa, josta se levisi edelleen sisämaahan.

Alkusysäyksen siihen antoivat vuonna 1721 päättyneen isonvihan aikaiset tuhot, joiden jäljiltä tervan kysyntää lisäsi monimuotoinen jälleenrakennus, ja lisäksi ennen pitkää avautuivat myös Euroopan markkinat. Tervatynnyreiden kuljetus ostajille Iihin oli vaikeaa, työtä ja taitoa vaativaa. Aluksi se tapahtui maitse talvella hevoskyydillä tai jopa porolla, koska se oli turvallisinta, vaikkakin hidasta. Niinpä ryhdyttiin kokeilemaan vesikuljetusta, joskin siinä olivat omat vaaransa ja hankaluutensa. Raskaassa lastissa oleva vene oli vaikeasti hallittavissa niin kevättulvassa kuin vähävetisenäkin aikana. Kuitenkin Pudasjärviset ottivat riskin ja ryhtyivät veistään jopa 6-laitaisia veneitä, joihin kuormattiin 7-10 tervatynnyriä, ja laskettiin alas Iin Haminaan, jossa kaupaksi saatiin niin terva kuin usein myös vene. (Martti Itkonen, Iijoen Uittoyhdistys 1916-1988)

Lautoilla alas kevättulvien aikaan
Tehokkaampi kuljetustekniikka kehittyi 1700-luvun lopulla, jolloin siirryttiin lauttoihin. Lautat rakennettiin suurista tukeista, jotka myytiin lastin purkamisen jälkeen. Tervan kuljetus lautoilla oli mahdollista vain kevättulvien aikaan. Liikenne vilkastui, kun 1830-luvulta osa Kainuun tervasta kuljetettiin Iijokeen. Opittiin rakentamaan entistä suurempia tukki- ja palkkilauttoja ', joilla kuljetettiin 50-70 tynnyriä kerralla. 1850-luvulta lähtien kokonaiskuljetusmäärä oli jopa 20 000 tynnyriä vuodessa. Tervan käyttö väheni 1800-luvun lopulla romahdusmaisesti, vuosisadan vaihteessa kauppa loppui lähes kokonaan, kuolinisku oli Oulun tervahovin palo 1905. (Martti Itkonen, Iijoen Uittoyhdistys 1916-1988)

Vesisahojen aikakausi toi irtouiton
Suomen ensimmäiset vesisahat rakennettiin Suomenlahden rannikolle 1500-luvun alkupuolella. 1600-luvun puolivälissä vesisahat otettiin käyttöön myös Pohjanmaalla, pikkuvihan jälkeen oli vuorossa Iijoki. Nimismies Johan Bäck ilmoitti Iin syyskäräjillä vuonna 1743 suunnitelmastaan perustaa vesisahan Martimo-ojan suuhun parin peninkulman päähän kirkolta. Sahan sijainti oli huono, ja toiminta loppui 1757. Nimismies Zachric Bäck jatkoi isänsä jalanjäljillä ja perusti yhdessä kirkkoherra Daniel Idmanin kanssa sahan Iijokisuun pohjoisrannalle Hiastinhaaraan, jonne laitteisto siirrettiin Martimo-ojan sahasta 1761. Yritys sai luvan käsitellä 1500 tukkia, toiminta loppui 1782. (Martti Itkonen, Iijoen Uittoyhdistys 1916-1988)

Vesisahat hankkivat sahapuunsa lähialueiltaan pääosin irtouittona, jotka kuitenkin ankarien rajoitusten takia jäivät varsin vaatimattomiksi, mutta jo niiden yhteydessä varmasti opittiin taitoja, jotka olivat myöhemmin erittäin tarpeellisia. Vesisahojen kiintiöt aluksi 1500-2000 tukkia ja 1850-luvun puolivälissä 5000-6000 tukkia, 1861 rajoitukset poistettiin. (Martti Itkonen, Iijoen Uittoyhdistys 1916-1988)

Uitto toi työpaikkoja
Keväällä sahattu puutavara tapuloitiin ja seuraavana keväänä siitä rakennettiin 10-20 standartin suuruisia lauttoja. Välittömästi jäiden lähdön jälkeen tulvaa hyväksi käyttäen lautat laskettiin Iijokisuulle, jossa ne rantautuivat Kirkkosaaren alapuolisiin saariin kuten Leppisaareen, Koninsaareen, Pukkisaareen ja Finninkariin, joka 1800-luvun lopulla oli tärkein vastaanottopaikka. Rajujen koskien jäljiltä naiset pesivät lankun ja laudan varpuluudalla liejusta ja roskista, puhdas lautatavara tapuloitiin ja kesäkuussa suoritettiin vientiä varten justeeraaminen määrämittaan ja poistettiin viottunut tavara. Väitettiin, että Taivalkosken sahan tuotteista jopa 30% vaurioitui 180 km ja 50 kosken aikana. Laaduntarkastuksen jälkeen siirto proomuihin ja kuljetus Röyttään. Työväkeä oli koko prosessissa kunnioitettava määrä, esim. Finninkarissa vilkkaimpina aikoina puolensataa naista ja poikaa, sekä satakunta miestä. 1900 lähti matkaan Pudasjärven Petäjäkankaan höyrysahan Iijoen viimeinen sahalautta. (Martti Itkonen, Iijoen Uittoyhdistys 1916-1988)

Suomen ensimmäisen höyrysahan synty
Oulun porvarit kuvernöörin välityksellä kiinnittivät senaatin huomion keväisin Iijokisuulle jääneisiin tervalauttojen aluspuihin, niitä jäi lahoamaan jopa yli 20 000 kpl. Lähialueella ei ollut sopivaa koskea vesisahalle, eikä noin isolle määrälle puuta ollut mitään käyttöä. Vuonna 1857 senaatti antoi "Armollisen asetuksen höyryllä käyvien sahalaitosten rakentamisesta". Lisäksi annettiin myös alustava lupa perustaa Iihin Suomen ensimmäinen höyrysaha, jonka omistajina oli oululaisten liikemiesten J. G. Bergholmin, J. W. Snellman G:sonin, F. J. Fanzenin, J. S. Hedmanin ja F. Granbergin muodostama yhtiö. Lopullinen lupa hankkeelle annettiin rakennustöiden jo käynnistyttyä vuonna 1859, ja seuraavana vuonna aloitti toimintansa Gestilä Ångsåg Ab I. Kestilän Höyryraha Oy. Vuotuinen sahausmäärä jäi alle 20 000 tukin ja tuotanto päättyi lopullisesti vuonna 1908. Kuitenkin saha aloitti puunjalostuksessa uuden aikakauden, joka muutti merkittävästi myös uittoa. (Martti Itkonen, Iijoen Uittoyhdistys 1916-1988)

Lauttaussääntö
1890 luvulla aloitettiin Suomesta viedä paperipuuta Ranskaan ja siinä yhteydessä liikemies Antti Santaholma kokeili vuonna 1894 koneellista kuorintaa Iijokisuulla Iso konin saareen rakennuttamassa laitteistossa, joka kuivankin katkoi työmiesten sormia saaden nimekseen peukalopruukki. Vuonna 1873 säädettiin metsäntuotteiden lauttaamista koskeva asetus, joka antoi jokaiselle mahdollisuuden lauttaamiseen siellä, missä se ei tuottanut vahinkoa, 1877 annettiin lauttaussääntö myös Iijoelle. Vain valantehneet laskumiehet saivat ohjata lautat Iin Haminaan Raasakan, Haukan ja Venäjänkarin lohipatojen ohi. Määrättiin myös kuorimispakko. (Martti Itkonen, Iijoen Uittoyhdistys 1916-1988)

Iijokisuu täynnä lauttoja
Lautan koko vaihteli suuresti. Pituus noin 4-5 entisajan tukkia, eli noin 40-50 metriä, leveys noin 12-26 metriä, jossa rinnakkain noin 50-75 puuta. Koko lautan pohjaan meni noin 200-300 katkaisematonta tukkia ja katkaistuja noin 300-400 kpl, joskus jopa 500 kpl. Jokainen tukki sidottiin koivuvitsalla tai ohkaisella kuusikarahkalla. Lauttaa ohjattiin noin 12-18 metriä pitkällä melalla eli veslalla. Tämän jälkeen lauttaan lastattiin tervatynnyrit ja paperipuut, jopa 120 m3. Koko lautan teki kaksi kokenutta miestä kolmessa päivässä. Lauttaan meni noin 500-600 vitsaa, 40-50 rahnua ja noin 2-4 melaa. Voimakkaimpien kevättulvien aikaan saattoi lautan nopeus olla niin suuri, että 100 kilometrin matka taittui Pähtilästä jokisuulle yhdessä päivässä. Taitoa tarvittiin ennen muuta koskissa, joista Ikonkoski oli hankalin ja Raasakka rajuin. Viimeisenä olevan Helsingin kosken jälkeen päästiin Haminan suvantoon ja sitten rantauduttiin johonkin jokisuun saarista. 1870-luvulla lautattuja tukkeja arvioitiin olleen keväisin noin 70 000 kpl, seuraavan vuosikymmenen alussa, höyrysahojen vaikutuksesta jopa 300 000 kpl, eli yli 1000 lauttaa, joita parhaimmillaan rantautui Iin Haminaan ja sen ympäristöön 100 kpl päivävauhtia. (Martti Itkonen, Iijoen Uittoyhdistys 1916-1988)

Iijoen uitto päättyi mutta tukkilaisuus elää
Iijoen voimalaitosrakentaminen päättyi 1970-luvulla. Uitto jatkui kuitenkin vuoteen 1988 saakka. Uitto ja tukkilaisuus säilyi ihmisten mielissä ja muistoissa vuosikymmenten ajan, kunnes 2003 järjestettiin vuosikymmenien  tauon jälkeen Tukkilaiskisat Iin Raasakkakoskella. Tämän jälkeen tukkilaiskisa on käyty vuosittain.   Raasakkakoski on Iijoen vanhan uoman aluetta. Koski on kesäisin muutoin kuivana, mutta Pvo Vesivoima Oy:n kanssa tehtävän yhteistyön avulla kisan aikaan saadaan Raasakan säännöstelypadon kautta vettä todella runsaasti (150 m3/s). Koski kuohuu ja ärjyy päälajin tukinlaskun ajan.  Vuonna 2009 virtausta vanhaan uomaan ei voitu toteuttaa. Vanhaan uomaan rakennettiin Illinsaareen johtaja uusi silta.  Täten  tukkilaiskisa ja -tapahtuma järjestettiin toisessa kuuluisassa tukkilaispaikassa Iijokisuulla Rantakestilässä. 

Iin Urheilijat ry ja Iin kunta järjestävät Kungingasjätkä kisan nyt jo perinteisesti heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna lauantaina, sunnuntaina perinteitä jatketaan Iin kotiseutupäivien pääjuhlassa Iin Wanhalla Haminalla Huilingin Näyttämöllä. Iijoen uitto päättyi, mutta tukkilaisuus ja perinteet muutenkin elävät Iissä.